Autofiktio, mikä ihana tekosyy!

 

Olen oppinut uuden ja kerrankin käyttökelpoisen sivistyssanan: AUTOFIKTIO. Elämäni on, koko polveilevan ja öljysoralla päällystetyn erikoistaipaleensa ajan, ollut sarja omituisia karttamerkintöjä vauhdikkaine pikataipaleineen ja rajuine ulosajoineen.  Siksi minä, järki-ihmisenä pidetty, tyyni ja tasapainoinen nainen, vakuutankin nyt teille tarinoideni olevan silkkaa autofiktiota.  Näkymätön nainen esiintyy siten näissä tarinoissa päähenkilönä ja kertojana tapahtumissa, jotka ovat enemmän tai vähemmän uskollisia elämässäni tapahtuneille tosiasioille. Se, mennäänkö milloin ja miten lähelle totuutta, jääköön kunkin oman harkinnan varaan. Ville Haapasaloa siteeratakseni: ” Ette te kuitenkaan uskoisi!”.

 

Omakohtaisuus ei ole kirjoituksissani laadun kriteeri, mutta tiedostan toki meidän ihmisten tarpeen tirkistellä tai stalkata hienovaraisesti toistemme elämää. Teen sitä itsekin, myönnetään. Ulkoilutan talvi-illan hämärissä koiraani keskustan kaduilla ja mietin, millaisia tarinoita valaistujen ikkunoiden taakse kätkeytyy. Joskus koen suorastaan sävähdyttäviä juonellisia käänteitä, kun ihmishahmot ikkunoiden takana siirtyvät arjen toiminnoissaan huoneiston tilasta toiseen ja levittävät eteeni elämänsä kuin tv:n mykkäelokuvassa.

 

Samalla innolla aistin vanhojen esineiden tunnelmaa: mikä on tämän korulippaan omistajan tarina tai miksi runokirjan sivujen välistä löytyy prässätty kissankello. Myönnän myös olevani se ihminen, joka kuulee henkilökohtaisiksi tarkoitettujen kännykkäpuheluiden tauot, äänenpainot ja sanavalinnat joka solullaan. Siksi vihaankin sitä, että ihmiset kailottavat älykapuloihinsa julkisilla paikoilla elämäntarinaansa ja minä joudun kuuntelemaan niitä kuin helvetillisiä, loputtomia podcasteja.

 

En ole utelias. Olen tiedonhaluinen. Lisäksi olen tavattoman herkkä aistimaan tunnetilojen muutokset, ihmisten välisen energian, ilmeet ja eleet. Näen usein ratkaisut oman elämäni kysymyksiin unissa ja tämän vuoksi pidänkin patjani alla muistikirjaa ja kynää. Samoin syntyvät parhaat ideani sekä työelämään liittyvät päätökset. Autofiktion lisäksi voinkin todeta olevani myös harjaantunut aivojen autopilotin hyödyntäjä.

 

Vuosia sitten minua piinasi pitkään jatkunut issiasvaiva. Olin käynyt lääkärillä, syönyt relaksantteja ja saanut fysioterapiaa. Mikään ei auttanut. Sitten kuulin hierojasta, joka käytti klassisen hieronnan rinnalla vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Koska aloin muistuttaa ryhdiltäni korkkiruuvia, päätin antaa keholleni mahdollisuuden sulaa hänen otteessaan. Kokemus oli mielenkiintoinen. Hoidon aikana tuo taitava nainen muokkasi ruotoani eri kohdista ja totesi kehoni olevan alkukantainen, sillä lihaksistoni on metsästäjä -keräilijän lihaksisto. Rääkäisin kivusta, kun hän paineli jalkapohjaani ja totesi toistuvan migreenini johtuvan siitä, että tuijotan läppäriä lähietäisyydeltä.  Kehoni on nimittäin  valjastettu tähyämään kauas horisonttiin uhan tai saaliin ennakoimiseksi. Kertoipa hän siitäkin, miten rentoutan alaselkääni ja lonkkiani ratsastajarentoutuksia hyödyntäen.

 

Toissajouluna sain lapsiltani lahjaksi Dna-testin. Vanupuikkojen pyörittely poskinahkoissa tuntui hassulta, mutta kun puhelimeen tuli ilmoitus tulosten saapumisesta, minut valtasi lämmin ja turvallinen olo. Pian olohuoneemme täytti hypnoottinen intiaanilaulu ja ruudulla näkyi: 4 % intiaania. UGH! Ilmoitin välittömästi ostavani nahkahameen, veistäväni mökin pihalle toteemipaaluun ja skalpeeraavani jokaisen Untamon, joka jaksaa vääntää piilukirvestä kanssani turhanpäiväisyyksistä.

 

Vasta paljon myöhemmin muistin lapsena erään suosikkivaatteeni olleen nimenomaan kummitätini tekemä, keinonahkainen intiaaniliivi. Murkkuna pidin puhki ruskean, inkkarikuvioisen mokkanahkahameen  ja totta kai minulla oli pitkien hiusten somisteena otsalla punottu panta. Niin, ja sulkia ja höyheniä tielleni on putoillut lapsesta saakka mitä kummallisimmissa yhteyksissä. Järkinaisena haluaisin ohittaa nämä tapahtumat sattumina ja elämän vekkuleina kepposteluina.  En kuitenkaan  millään ymmärrä sitä,  miten   vaihtoehtoishoitaja tunnisti etniset juureni paljon aiemmin (ja huomattavasti halvemmalla) kuin ylikansallinen geenipankkifirma? SALALIITTOTEORIA- siinäpä päivän kolmas trendikäs termi yhteiseen rouskutteluumme.