Munakorit

 

Muutama vuosi sitten sain omalta pankkineuvojaltani kutsun naisten sijoitusiltaan. Muistan elävästi, kuinka olin juuri silloin vaihtamassa kevätmultia kukille ja painoin istutuslapion kulmalla kännykän kaiuttimen päälle kuullakseni puhelun ydinviestin: ”Tämä ilta on suunnattu nimenomaan piensijoitusta harrastaville naisille antamaan ideoita ja tietoa, jotta vaurastuminen olisi kaikkien saavutettavissa.” Silmäkulmastani havainnoin, miten mies pysähtyi kahvinkeittimen luo ja pyöritteli silmiään ennakoiden sen, mitä seuravaksi suollan suustani: ” Mutta kun minä en harrasta sijoittamista. Enkä kyllä oikein säästämistäkään. Rehellisesti sanoen, en ymmärrä rahasta yhtään mitään!”

 

Jälkiviisaana on toki helppo todeta, että juuri minun olisi ollut hyvä mennä sijoitusiltaan saamaan oppeja loppu elämäni taloudellisen turvan varmistamiseksi. Torpedoin kutsun kuitenkin kohteliaasti ja totesin kartuttavani eläkesäästötiliäni ja maksavani aivan kohtuuttomia summia vakuutuksestani, jonka pitäisi kattaa hoitokuluni, mikäli sairastun vakavasti tai joudun onnettomuuteen. En todellakaan halua, että lapseni suistuvat taloudelliseen ahdinkoon vuokseni. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt rakentaneeni turvapatoa kuoleman varalle, kun vaurastumisen ideana olisi kai lähinnä kyetä elämään myös silloin, kun kohtalo vetää kanveesiin?

 

Korona on vienyt monelta paitsi sosiaalisen elämän myös palkkatulot. Ne, jotka ovat säästäneet sukanvarteen tai pahan päivän varalle, ovat kuorolauluna ujeltaneet sen pahan päivän olevan juuri nyt ja ottaneet säästötiliensä sataset arjen avuksi. Aina sekään ei riitä ja tiedän monen kanssasisareni auttaneen lähipiirinsä nuoria lapsiperheitä, joissa särvintä leivänpäälle tulee vain Kelan- etuuksien muodossa. Samaan aikaan osa nuorista sijoittaa enemmän kuin koskaan. Tästä on kiittäminen paitsi osakesäästötilejä ennen kaikkea somettajia. Nykyään on ”in” olla parikymppinen tubettaja, jolla on omilla rahoilla ostettu kerrostaloasunto ja kanavalla videoputki rahankäyttöön ja sijoittamiseen liittyen. On mielenkiintoista seurata nuorten aikuisten säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä keskusteluja.  Olen myös hyvin ylpeä lapsistani, jotka suunnittelevat tarkoin talouttaan ja siirtävät kuukausittain rahaa asuntosäästötileilleen. Minä en ole se, joka on kasvattanut heistä näin vastuullisia rahankäyttäjiä.

 

Pojasta polvi parempi, onneksi. Olen varsin ansioitunut rahan KÄYTTÄJÄ, jonka harrastuksiin seteleiden hilloaminen ei ole kuulunut. Mietin tarkkaan ostoksia tehdessäni tuotteen elinkaarta, laadukkuutta, kotimaisuutta ja luonnonmukaisuutta. Palveluja ostaessani valitsen aina mieluummin yksityisyrittäjän. Kuljen työmatkat pyörällä tai kävellen, mutta suon itselleni ihan hassuja, kukkaroa kuluttavia iloja kuten aikakauslehdet, hedelmäsmoothiet ja leikkokukat. Voisin elää myös ilman suolavesikelluntaa tai siirtolapuutarhamökkiäni, mutta ne todellakin lisäävät hyvinvointiani tehokkaammin kuin työterveyslääkärin määräämät verenpainelääkkeet. Kun tähän kuluttajaprofiiliin lisätään vielä asumisen kulut, niin jopa lyhyellä lukion matematiikalla pääsee oikeaan lopputulemaan: ei tässä rahassa ryvetä!

 

”Kaikkia munia ei kannata tunkea samaan koriin”, totesi pankkineuvojani silloin vuosia sitten puhelussaan. Se oli tarpeeksi kansantajuisesti selitetty jopa minulle, huolettomalle tuhlarille. Ymmärsin olevani taloudellisesti haavoittuva, keski-ikäinen nainen, jota Prinssi Rohkea ei riennä hädän hetkellä auttamaan. Konmarittamisen sijaan ryhdyin munakorittamaan. Minulla on onneksi säännöllinen kuukausipalkkani, josta kaikkien pakollisten menojen jälkeen ”munakoritan” kuukausittain osan. Munakorien lisäksi saan turvaa puskurirahastostani, jonka voin hädän hetkellä ottaa vaikka heti käyttöön. En myöskään kiinny niin tiukasti materiaan, ettenkö pystyisi realisoimaan tilanteen niin vaatiessa vaikka sitten sitä siirtolapuutarhamökkiäni.

 

Meidän pahaa päiväämme on nyt kestänyt pian puolitoista vuotta, sillä silloin mieheni sairastui vakavasti ja joutui jäämään pois työelämästä. Kaikki, jotka ovat kokeneet syystä tai toisesta kotitaloutensa kuukausitulojen romahtamisen yhdessä yössä tietävät, miten se heijastuu välittömästi arkeen. Kurjaa tilanteessa on se, ettei siinä voi jäädä odottelemaan ihmettä tai lottovoittoa. On toimittava heti. Asuntolaina on maksettava. Ruokaa on ostettava. Auto tarvitsee bensaa, lapsi bussilipun, koira eläinlääkärinsä. Sähkö- ja vesilasku, puhelinmaksu, vakuutukset ja mahdolliset osamaksut- kaikki on hoidettava, eikä aikaa itsesäälille, saati kohtalon sättimiselle ole. Munakorit nousevat silloin arvoon arvaamattomaan ja mikäli niitä malttaa haudutella, elämä voi  jatkossakin svengata tiputanssin tahtiin.